Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Usein kysyttyä|Sähkösalkku.fi|Sivukartta|Ota yhteyttä
Pohjoista voimaa / Asiakaslehti Sulake / Sulake 1/10 / Jätteiden energiakäyttö lisääntyy vähitellen 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Jätteiden energiakäyttö lisääntyy vähitellen

Jätteiden polttaminen energiaksi on toistaiseksi ollut Suomessa varsin vähäistä, mutta tilanne on muuttumassa. Kolmen jo toiminnassa olevan jätevoimalaitoksen täydennykseksi on rakenteilla tai pitkälle suunnitteilla kolme uutta laitosta. Yksi niistä nousee Ouluun.

Ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriöstä pitää selvänä, että jätteiden polttaminen lisääntyy Suomessa tulevina vuosina. Pystytettävien jätevoimalaitosten lukumäärää hän ei kuitenkaan halua ryhtyä ennakoimaan.

"Se riippuu muun muassa siitä millaisiksi energia- ja jätemarkkinat täällä kehittyvät", sanoo Seppänen.

Laitosten määrää raamittaa myös käytettävissä olevan raaka-aineen määrä. Suomessa tuotetaan energiaa rinnakkaispoltossa vuosittain noin 700 000 jätetonnista - josta osa on yhdyskuntajätettä - ja jätevoimalaitoksissa noin 300 000 yhdyskuntajätetonnista. Polttokelpoista yhdyskuntajätettä menee Suomessa kaatopaikoille vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia. Tähän määrään nyt rakenteilla tai suunnitteilla olevat laitokset tekisivät noin 600 000 tonnin loven.

Euroopassa tavallista

Jätteiden energiasisällön hyödyntäminen polttamalla on Euroopassa varsin tavallista. Läntisen Euroopan alueella toimii jo noin 400 jätteenpolttolaitosta, joissa vuosittain palaa noin 50 miljoonaa tonnia jätettä. "Jätteiden loppusijoittaminen nykyaikaisillekin kaatopaikoille on vähiten hyvä ratkaisu. Polttaminen on parempi vaihtoehto", toteaa Seppänen.

Hänen mukaansa kaatopaikat aiheuttavat ongelmia ilmalle, vesille, maankäytölle ja ilmastolle, vaikka ne tehtäisiin kuinka hyvin. Kaatopaikkojen pitäisi olla viimeinen vaihtoehto, mikäli jätteiden kierrätys tai energia- tai muu hyötykäyttö eivät syystä tai toisesta onnistu. Liian paljon ainesta ja tavaraa menee yhä kaatopaikoille vain siksi, että niille ei tehdä yhtään mitään.

Jätteiden polttaminen ja niiden energiasisällön hyödyntäminen tarjoaa useita etuja: se supistaa kaatopaikkojen kasvua, leikkaa metaanipäästöjä, tekee kaatopaikoista mineraalisempia ja vähentää näin niiden vuotoa maaperään. Lisäksi se korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Metaania – joka ilmastonmuutoksen edistäjänä on parikymmentä kertaa pahempi kuin hiilidioksidi – erittyy kaatopaikoilta ilmaan biohajoavista jätteistä.

Ensisijaisesti jäte tulisi käyttää uudelleen tai kierrättää. Mutta jos kierrätys ei ole mahdollista, jäte pitää hyödyntää muulla tavalla – esimerkiksi käyttää energiana. Ongelmatonta ei jätteiden polttaminenkaan toki ole. Huonosti toteutettuna se saattaa muun muassa syödä jätettä muulta hyödylliseltä käytöltä.

Poltto ja kierrätys toimivat rinnakkain

Jätteiden polttaminen ja kierrättäminen asetetaan melko usein vastakkain. Seppäsen mukaan jätehuolloltaan kehittyneimmät maat kuitenkin osoittavat, että jätteiden energiakäyttö ja kierrätys voivat mainiosti toimia rinnakkain. ´Esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa sekä jätteenpolton että kierrätyksen prosenttiluvut ovat erittäin korkeat´, hän muistuttaa.

Jätevoimalaitosten pystyttäminen on Suomessa törmännyt monilla paikkakunnilla pitkällisiin valituskierroksiin. Asenteet ovat usein olleet erittäin jyrkkiä. Niiden alkulähteeksi Seppänen nimeää Helsingissä aikoinaan toimineen Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen, joka oli nykytasoon verrattuna puutteellinen ja jonka sammuttaminen ja piipun kaataminen nousivat jätteenpolton vastustamisen merkkipaaluksi.

Nykyiset jätevoimalaitokset ovat ympäristöystävällisyydeltään aivan toista luokkaa kuin Kyläsaaren laitos. "Jätteenpolttolaitosten päästöt eivät oikeastaan ole edes puheenaihe missään EU-alueella. Jätteenpolttodirektiivin määräykset ovat niin tiukat, että päästöistä ei ole huolta", toteaa ylitarkastaja Seppänen.

Jätevoimalaitoksen rakennusprojektille www-sivut

Oulun Energia on avannut omat www-sivut jätevoimalaitoksen rakennusprojektille. Sivujen tavoitteena on pitää kaikki hankkeesta kiinnostuneet ajan tasalla projektin etenemisestä.

Hankkeen perustietoihin on koottu kaikki lupa-asiakirjat hakemuksineen ja päätöksineen. Projektipäällikkö Mikael Tervaskanto pitää blogia. Tavoitteena on kirjoittaa projektin etenemisestä viikoittain. Lukijoilla on tilaisuus omiin kommentteihin.

www.oulunenergia.fi/jatevoimalaitos
 

Asiakaspalvelu



Pikalinkit