Sähkömarkkinat yhdentyvät Euroopassa kovaa vauhtia
Sähkömarkkinat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet nopeasti, eikä vauhdin hiipumista ole odotettavissa pikemminkin päinvastoin.
Suunta on nyt kohti yhdentyviä eurooppalaisia sähkömarkkinoita. Tulevaisuudessa sähköä ostetaan ja myydään rajojen ylihuomattavasti nykyistä enemmän ja laajemmin. Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Ruusunen arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua eurooppalaiset sähkömarkkinat ovat jo varsin pitkällä.
Laajat markkinat merkitsevät sähkön saatavuuden parantumista, sillä vaihtoehtoisia tarjoajia ja siirtoreittejä tulee runsaasti lisää. Sen sijaan sähkön hintaan ei pudotusta ole luvassa. "Ilmastonmuutoksen torjuminen on johtanut ja johtaa sellaisiin poliittisiin päätöksiin,
jotka väistämättä pitävät sähkön hinnan nousussa", hän toteaa.
Lämpövoiman osuus nousee taas
Sähkömarkkinoiden kasvaminen kattamaan liki koko Euroopan merkitsee Suomessa tietyllä tavalla paluuta entiseen."Suomi oli aikaisemmin hyvin lämpövoimavaltainen erillinen järjestelmä. Pohjoismaisten markkinoiden myötä tilanne muuttui vesivoimavaltaiseksi pohjoismaiseksi järjestelmäksi. Syynä tähän on vesivoiman suuri osuus Norjassa ja Ruotsissa. Markkinoiden laajentuessa edelleen palaamme taas takaisin vanhaan, koska lämpövoimalla on Euroopassa niin vankka asema´, kertoo Ruusunen.
Kuluttajille tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että menneiltä vuosilta tutut sähkön hinnan yö- ja päivävaihtelut lisääntyvät vä-
hitellen, mikä näkynee yö- ja päivätariffeissa suurempina hintaeroina.
Kolme prosessia
Kehitys kohti eurooppalaisia sähkömarkkinoita kulkee kolmen rinnakkaisen prosessin kautta. Ensimmäinen ja lähimpänä suomalai-sia on pohjoismaisten markkinoiden kehittäminen edelleen. Toinen pitää sisällään näiden laajenemisen alueellisesti. Kolmas ja niin ikään
jo käynnissä oleva prosessi on markkinoiden integroituminen Euroopan tasolla.
Toimitusjohtaja Ruususen mukaan pohjoismaisten markkinoiden kehittämisessä kaikkein keskeisintä on, että Norja, Ruotsi ja Tanska toteuttavat suunnitteilla olevat eteläosan kantaverkkoinvestointinsa. Tämä laukaisisi niitä pullonkauloja, joita nykyisin sähkön siirrossa maiden välillä on.
"Nämä pullonkaulat ovat muun muassa estäneet halvan norjalaisen vesivoiman tuloa Suomeen", hän toteaa.
Laajenevat markkinat
Pohjoismaiset markkinat paitsi kehittyvät myös laajenevat. Suunta on ennen kaikkea Baltiaan ja Puolaan sekä Saksaan ja tämän kauttamyös Benelux-maihin ja Ranskaan. Olennaista Ruususen mielestä on, että markkinoita kehitetään suunnitelmallisesti ja niille luodaan yhteiset ja kaikille tasapuoliset pelisäännöt.
Vielä laajemmin Euroopan tasolla sähkö- markkinoiden integraatio etenee, kun eri puolille Eurooppaa muodostuneet markkinat kytkeytyvät aina vain tiiviimmin toisiinsa. Lopputuloksena ovat liki koko Euroopan kattavat sähkömarkkinat.
"Tässä kehityksessä Suomikin on mukana. Ja meidän täytyy pitää huoli siitä, että olemme myös vaikuttamassaniihin pelisääntöihin, joita Euroopan laajuisille sähkömarkkinoille ollaan luomassa", toimitusjohtaja Ruusunen painottaa.
