Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Usein kysyttyä|Sähkösalkku.fi|Sivukartta|Ota yhteyttä
Pohjoista voimaa / Asiakaslehti Sulake / Sulake 2/11 / Pääkirjoitus: Työntäyteinen kesä 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Pääkirjoitus: Työntäyteinen kesä

Onni yksillä, kesä kaikilla. Näinhän sitä sanotaan. Nyt kesä on taas meillä kaikilla. Suurimmalle osalle suomalaisista tämä lienee se kaikkein mieluisin vuodenaika. Onhan tiedossa aurinkoisia päiviä, valoisia öitä, pirteitä sadekuuroja, kiireetöntä oleilua ja puuhastelua, lomailua, mökkeilyä ja matkustelua.

Kesällä on mukavaa ottaa rennosti. Pohjoisen voiman tekijöille alkava suvikausi on kuitenkin poikkeuksellisen vilkas ja työntäyteinen. Erilaista rakentamista ja tekemistä on runsaasti – ja sekin tuntuu mukavalta.

Rakentaminen ja tekeminen on nyt lisäksi luonteeltaan hyvin näkyvän sorttista. Esimerkiksi kaukolämmön runkoputken vetäminen Oulusta Kiiminkiin tapahtuu vilkkaalla paikalla Kiiminkiin johtavan tien varressa. Uudella putkella on mittaa kaikkiaan noin 13 kilometriä ja se poimii matkalla Kiiminkiin piiriinsä muun muassa Jäälin ja yrityskylän. Runkolinjaa rakennetaan myös Kellon Kiviniemessä ja Oulunsalon Niemenrannassa.

Oulun kävelykadun Rotuaarin peruskorjauksessa Oulun Energia on puolestaan mukana tekemällä johtosiirtoja ja rakentamalla uusia liittymiä. Hieman syrjemmässä Kemiran tehdasalueella on iso työmaa, kun Oulun Energia rakentaa sinne Laanilan ekovoimalaitosta.

Työn vilkkain vaihe ajoittuu juuri kesäksi, jolloin voimalaitosta on pystyttämässä kaikkiaan parisataa ihmistä. Iso hanke on myös uusien etäluettavien mittareiden asentaminen vanhojen sähkömittareiden tilalle. Urakka etenee reipasta vauhtia kesän aikana. Oulussa ja Kiimingissä etäluettavan mittarin saa yli 90 000 sähkön käyttäjää. Tähän mennessä uusia mittareita on asennettu noin 30 000 kappaletta.

Kokonaan valmis hankkeen on tarkoitus olla syksyyn 2013 mennessä.

Myös Toppilan voimalaitoksella tapahtuu. Voimalaitoksen ykkösyksikön generaattoria ja kakkosyksikön turbiinia korjaillaan. Lisäksi puupolttoaineen vastaanottoaseman rakentaminen Toppilaan alkaa loppukesästä.

Kaikenlaista puuhaa siis piisaa. Mutta toki kesästä pitää myös nauttia. Toivotankin kaikille Sulakkeen lukijoille mukavia ja rentouttavia kesäpäiviä!

Arto Sutinen
 

Asiakaspalvelu



Pikalinkit