Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Usein kysyttyä|Sähkösalkku.fi|Sivukartta|Ota yhteyttä
Pohjoista voimaa / Asiakaslehti Sulake / Sulake 3/07 / Sähkö on Suomessa vielä halpaa 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Sähkö on Suomessa edelleen EU-alueen halvimpia

- Kilpailun vapauttaminen saanut liian huonon maineen

Sähkömarkkinat ovat mullistuneet viimeisten vuosien aikana perusteellisesti. Kovin suuri kumma ei ole, että kuluttajat ovat ihmeissään. Uutta on paljon: pohjoismaiset sähkömarkkinat, päästöoikeudet, Kioto-sopimus, markkinasähkö sekä yhtä ja toista muuta. Hinnatkin nousevat paljon vilkkaammin kuin ennen vanhaan – jos kohta välillä ne myös laskevat.

Oulun Energian toimitusjohtaja, energianeuvos Tapani Kurkela myöntää, että sähkömarkkinoilla on käynyt melkoinen myllerrys. Kaikkein suurimpana muutoksena hän pitää kilpailun vapauttamista, joka on myös saanut monen kuluttajan kiukun osakseen. Hintojen nousuhan on isolta osin sälytetty sen syyksi.

"Helposti unohtuu, että hintojen kohoaminen johtuu monista syistä. Sähkö olisi vääjäämättä kallistunut, vaikka kilpailulle ei olisi tehty yhtään mitään. Kilpailun vapauttamisella on nyt liian huono maine", hän toteaa.

Tavoitteena kuluttajan etu

Energianeuvos Kurkela on työskennellyt energian parissa jo 1970-luvulta lähtien. Hän on uransa aikana ehtinyt toimia niin yritysten
johdossa kuin keskeisissä tehtävissä alan kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissäkin.

Kurkela muistuttaa, että sähkömarkkinoiden vapauttamisen tavoitteena on nimenomaan ollut kuluttajan etu. Tarkoitus on, että nämä hyötyvät kun markkinoiden monopoleja puretaan. "Suomessa ja muissa pohjoismaissa sähkömarkkinat eivät tosin koskaan ole olleet yhtä keskittyneet ja valtiollisten suuryhtiöiden hallussa kuin suuressa osassa muuta Eurooppaa", hän huomauttaa.

Kilpailun edelläkävijöitä

Kilpailun vapauttamisessakin pohjoismaat ovat olleet edelläkävijöitä. Täällä markkinoita ryhdyttiin avaamaan kilpailulle yli kymmenen vuotta sitten. Kotitaloudet ovat voineet kilpailuttaa sähköntoimittajaansa jo vuodesta 1998 lähtien, kun yleisesti Euroopassa markkinat pienasiakkaille avautuivat vasta heinäkuun alussa 2007.

"Täällä sähköä ovat tuottaneet valtiollisen voimayhtiön lisäksi muun muassa kaupunkien ja teollisuuden omistamat yritykset ja liikelaitokset. Näin markkinat ovat olleet terveemmät. Tämä on näkynyt sähkön hinnassakin. Tilastot osoittavat, että sähkö on aina ollut Suomessa eurooppalaisittain halpaa", toteaa Kurkela.

Tässä mielessä tilanne ei ole muuttunut miksikään. Totta on, että sähkön hinta Suomessa on viimeisten vuosien aikana kivunnut ylöspäin. Aivan yhtä totta on, että sähkö on edelleen Suomessa muun Euroopan hintoihin verrattuna edullista. Kuluttajien ostovoimaan suhteutettuna sähkö on Suomessa halvempaa kuin missään EU-maassa Kreikkaa lukuun ottamatta. Sen absoluuttinen hinta Suomessa on EU:n keskitasoa, mutta vanhojen jäsenmaiden joukossa
kuitenkin alhaisimmasta päästä. Lisäksi sähkö on Suomessa kallistunut hitaammin kuin unionin alueella yleensä.

Hinnan nousu jatkuu

Sähkön hinnan nousevalle suuntaukselle ei toimitusjohtaja Kurkelan mukaan ole oikein loppua näkyvissä. Hinta lähestyy ajan mittaan
Suomessakin yleiseurooppalaista tasoa. Yksittäisten sähköyritysten on myös täysin mahdotonta yrittää taistella markkinahintaa vastaan.

Sähkömarkkinoiden vapautuminen johtaa kuitenkin kilpailun kiristymiseen, toimialan rakenteiden kevenemiseen ja toiminnan
tehostumiseen. Nämä tekijät puolestaan hillitsevät sähkön hinnan nousua. Toimitusjohtaja Kurkela ymmärtää hyvin, että kuluttajia harmittaa sähkön kallistuminen. Hän muistuttaa kuitenkin, että poliittiset päätöksentekijät ja valtiovalta niin Suomessa kuin muuallakin nimenomaan pyrkivät – ympäristösyistä – saamaan sähkön
hintaa hinattua ylöspäin. Kioto-sopimuksella, päästöoikeuskaupalla,
ympäristöveroilla ja muilla tekijöillä halutaan tehdä sähkö aikaisempaa kalliimmaksi.

Tavoitteena on kannustaa sähkön säästämiseen ja luonnon varjelemiseen. Poliittiset päätökset ja valtiovallan toimet näkyvät käytännössä sähköyhtiöiden lähettämissä laskuissa, joten yhtiöt saavat myös ihmisten kiukun päälleen.

Tehokkaiksi hioutuneita pohjoismaisia yhtiöitä sähkön hinnan nousu on hyödyttänyt ja ne ovat pystyneet tekemään erinomaista taloudellista
tulosta. Tämä koskee myös Oulun Energiaa. Sen hyvä tulos ei kuitenkaan valu pois omalta alueelta, vaan jää hyödyttämään monin tavoin alueen talouselämää.
 

Asiakaspalvelu



Pikalinkit