Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Usein kysyttyä|Sähkösalkku.fi|Sivukartta|Ota yhteyttä
Pohjoista voimaa / Asiakaslehti Sulake / Sulake 3/08 / Vähennä, tehosta, säädä ja säästä (kopio) 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Vähennä, tehosta, säädä ja säästä

Elintarvikkeet, lainojen korot, vuokrat, bussi- ja junaliput, bensiini, energia…. Kaikille näille on yhteistä se, että hinnat ovat nousussa. Eikä vain Suomessa vaan myös muualla maailmalla. Enää ei amerikkaisten- kaan suosikkiautoja ole isot tila- tai maastoautot, pick-upit tai muut elokuvista tutuiksi tulleet amerikanraudat, vaan ihan tavalliset henkilöautot.

Pienten autojen suosio on kasvanut USA:ssa sitä mukaa kun bensiinin hinta on noussut, vaikka polttoaineiden hinnat siellä meidän hintoihimme verrattuna ovatkin vielä varsin edulliset. Myös ympäristötietoisuus alkaa vaikuttaa valintoihin.

Merkittävä energian hintoja nostava tekijä on ilmastonmuutoksen torjuminen. Ilmastonmuutos on huolenaihe kaikkialla maailmassa. Muutokset eivät enää näy pelkästään ilmastotieteilijöiden tutkimuksissa ja mittauksissa vaan myös tavallisen ihmisen arjessa. Viimeisen sadan vuoden aikana maapallon keskilämpötila on noussut lähes asteen. Suomenkin talvet ovat entistä leudompia. Järvien ja jokien jääpeiteaika on huomattavasti lyhentynyt. Jotain on siis pakko tehdä.

Energian säästöstä on paljon puhuttu, kirjoitettu ja maalailtu uhkakuvia, mutta vapaaehtoisiin energiatalkoisiin suomalaiset eivät ole innostuneet. Energian kulutus on meillä maailman kärkiluokkaa. Vaikka ilmasto on meillä kylmä, etäisyydet pitkiä ja teollisuus energiaa kuluttavaa, se ei silti oikeuta meitä kuluttamaan energiaa mielin määrin. Eikä riitä, että teollisuus vähentää energiankulutusta. Myös kotitalouksien kulutuksen täytyy tulevaisuudessa vähentyä rajusti.

Vaikka energian hinta nousee, kuluttajan energialaskun ei tarvitse nousta samassa tahdissa. Säästeliäämmällä kulutuksella nousu voi hyvinkin olla kuitattavissa. Energian säästössä kyse ei ole mistään tärkeästä asiasta luopumisesta, uhrautumisesta tai kylmässä kärvöttelemisestä. Kyse on energian järkevästä ja tehokkaasta käytöstä, oikeista laitevalinnoista, huonelämpötilojen säätämisestä ja turhan kulutuksen karsimisesta.

Joku viisas on laskenut, että jos kaikki Euroopan kansalaiset lopettaisivat sähkölait- teidensa valmiustilan – stand-byn – käytön, säästyisi sähköä yhtä paljon kuin viisi-seitsemän rakenteilla olevan Olkiluodon ydin- voimalan kokoista laitosta tuottaa. Pienellä vaivalla saataisiin aikaan valtava hyöty, eikä kenenkään tarvitse luopua mistään.

Energian järkevässä käytössä on järkeä. Lopetetaan ainakin sen energian käyttö, jota emme edes tarvitse. Ilmastonmuutoksen torjumiseen kelpaavat pienetkin teot.

Mali Seppälä
mali.seppala (a) oulunenergia.fi

 

Asiakaspalvelu



Pikalinkit