Avaa oma Energiatilisi ja säästä energiaa
Hyvän palvelun tarjoaminen on meille Oulun Sähkönmyynnissä ja Pohjoista voimaa -yhtiöissä olennaisen tärkeä asia. Teemme kovasti töitä, jotta saisimme kehitettyä tuotteitamme ja palvelujamme jatkuvasti paremmiksi. Yksi osa tätä kehitystyötä on juuri avattu Pohjoista voimaa Energiatili, joka tuo asiakkaallemme kätevän keinon asioida kanssamme ja auttaa lisäksi muun muassa käyttämään energiaa järkevästi.Pankkiasioiden hoitaminen internetin välityksellä on valtaosalle suomalaisista ollut tuttua puuhaa jo pitkän aikaa. Nyt käyttöön avattu Energiatili tuo samanlaisen mahdollisuuden hoitaa energiaa koskeviin sopimuksiin liittyviä asioita turvallisesti, helposti ja milloin tahansa. Tämä auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin.
Uusi verkkopalvelu auttaa myös energian kulutuksen seurannassa sekä sen säästäväisessä ja vastuullisessa käytössä. Tähän tarkoitetut työkalut tulevat käyttöön asteittain sitä mukaa kun etäluettavien sähkömittarien asentaminen etenee. Etäluettavien mittarien ansiosta oman kotitalouden sähkön kulutusta voi seurata Energiatililtä tunnin tarkkuudella. Tämä auttaa havaitsemaan omat kulutushuiput ja arvioimaan niiden syitä. Palvelussa on myös erityinen säästötyökalu, jonka avulla omaa kulutustaan voi similoida ja hakea keinoja vähentää sitä. Myös kaukolämmön käyttäjät saavat omat työkalunsa kulutuksen hallintaan.
Verkkopalvelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme heikentämässä henkilökohtaista yhteydenpitoa asiakkaidemme kanssa. Kaikkia asioita voi edelleen mielellään hoitaa kanssamme niin puhelimitse kuin käymällä asiakaspalvelussamme. Ja energian järkevään käyttöön liittyviin kysymyksiin antaa vastauksia oma energiapalveluneuvojamme.
Palvelujen kehittämisessä ei koskaan voi pysähtyä paikoilleen. Siksi olemmekin parhaillaan muun muassa luomassa kanta-asiakasohjelmaa, joka sisältää monenlaisia houkuttelevia etuja. Tarkempia tietoja ohjelmasta on luvassa piakkoin, kunhan sen kaikki yksityiskohdat on hiottu valmiiksi.
Sitä ei toki saa unohtaa, että hyvän asiakaspalvelun taustalla täytyy olla erinomainen ja laadukas tuote. Meidän tapauksessamme tämä tarkoittaa sitä, että meidän on toimitettava asiakkaillemme korkealaatuista sähköä luotettavasti ja kilpailukykyiseen hintaan.
Arto Sutinen
