Ympäristötilin apurahoilla tutkitaan älykästä sähköverkkoa
Oulun Energian johtokunta on myöntänyt Pohjoista voimaa ympäristöraadin esityksestä ympäristötilin apurahoja yhteensä 67 000 euroa viidelle tutkimushankkeelle. Ympäristötilin apurahat suunnattiin tänä vuonna kahteen laajaan tutkimuskokonaisuuteen, jotka käsittelevät älykkäitä sähköverkkoja: mahdollisuuksiin hyödyntää ja parantaa niiden avulla energiatehokkuutta.
Leppäsen väitöskirjatutkimus käsittelee CoAP-protokollan ja REST-arkkitehtuurin käyttöä tiedonsiirron sensoreiden ja taustajärjestelmien välillä (esimerkkinä ajantasainen paikallinen säätieto, lämmitystarveluvun huomioiminen ja liityntä Oulun Sähkönmyynnin Energiatili -palveluun) sekä hajautettuun ajantasaiseen sensoritiedonkäsittelyyn, mobiili käyttöliittymä. Närhi keskittyy diplomityössään uuteen kaapelittomaan pistokesensoriin ja Ylioja uuteen sähköpäätaulusensoriin, joka mittaa myös ryhmäkohtaista sähkönkulutusta.
UBI-AMI versio 2 -kehityshanke
Ympäristötilin apurahat olivat korkeakouluopiskelijoiden ja toimintaansa aloittavien pienten yritysten haettavissa 13.6.30.9.2011. Apurahojen jakamisen mahdollistavat Oulun Sähkönmyynti Oy:n vihreän sähkön valinneet asiakkaat. Vihreiden tuotteiden hintaan sisältyy ympäristötilille talletettava ympäristöosuus, jonka Oulun Energia kaksinkertaistaa maksamalla ympäristötilille euron jokaista asiakkaalta tullutta euroa kohden.
Älykäs sähköverkko pohjoisessa
Fysiikan tohtori, ympäristötekniikan diplomi-insinööri Antonio Calón jatkotutkimuksessa tutkitaan sähköverkon näkökulmasta miten kommunikointi sujuu, jos useita yksittäisiä hajautettuja energiantuottajia kiinnitettään verkkoon. Malliin sisällytetään myös energian hinta Nord Pool Spot -markkinan tietojen pohjalta. Calón tutkimukseen liittyy kiinteästi Jean-Nicolas Louisin diplomityö älytalon energianhallintajärjestelmän integroinnista älykkääseen sähköverkkoon.UBI-AMI versio 2: Laitekohtainen ajantasainen energiankulutustieto
Tutkimuskokonaisuus käsittelee laitekohtaista ajantasaista energiankulutustietoa, jossa sensorit keräävät tietoa sähkönkulutuksesta, lämpötilasta ja valaistuksesta. Mittaustieto siirretään panOULU WSN -verkkoa pitkin palvelimelle, joka tarjoaa mittaustiedon jalostetussa muodossa käyttäjälle. Tavoitteena on korjata UBI-AMI versio 1:n havaittuja parannustarpeita. UBI-AMI versio 2 toteutetaan Teemu Leppäsen väitöskirjatutkimuksessa sekä Pauli Närhen ja Jani Yliojan diplomitöissä.Leppäsen väitöskirjatutkimus käsittelee CoAP-protokollan ja REST-arkkitehtuurin käyttöä tiedonsiirron sensoreiden ja taustajärjestelmien välillä (esimerkkinä ajantasainen paikallinen säätieto, lämmitystarveluvun huomioiminen ja liityntä Oulun Sähkönmyynnin Energiatili -palveluun) sekä hajautettuun ajantasaiseen sensoritiedonkäsittelyyn, mobiili käyttöliittymä. Närhi keskittyy diplomityössään uuteen kaapelittomaan pistokesensoriin ja Ylioja uuteen sähköpäätaulusensoriin, joka mittaa myös ryhmäkohtaista sähkönkulutusta.
Ympäristötilin apurahojen saajat
Älykäs sähköverkko pohjoisessa -tutkimushanke- Antonio Caló, Oulun yliopisto, Thule-instituutti, ympäristöteknologian kehittämisohjelma NorTech Oulu, tohtorinväitöksen jatkotutkimus
Aihe: Smart energy network in the North: Environmental performance and technological challenges.
Apurahan suuruus: 25 000 euroa - Jean-Nicolas Louis, Oulun yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Ympäristötekniikan koulutusohjelma, diplomityö
Aihe: Energy Management System integration in a smart energy network in Northern Finland
Apurahan suuruus: 10 000 euroa
UBI-AMI versio 2 -kehityshanke
- Teemu Leppänen, Oulun yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Tietotekniikan osasto, tohtorinväitöskirja
Aihe: CoAP-protokollan ja REST-arkkitehtuurin käyttö tiedonsiirtoon sensoreiden ja taustajärjestelmien välillä (esimerkiksi ajantasainen paikallinen säätieto, lämmitystarveluvun huomioiminen ja liityntä Oulun Sähkönmyynnin Energiatiliin) sekä hajautettuun ajantasaiseen sensoritiedonkäsittelyyn, mobiili käyttöliittymä.
Apurahan suuruus: 12 000 euroa - Pauli Närhi, Oulun yliopisto Teknillinen tiedekunta, Tietotekniikan osasto, diplomityö
Aihe: Pienikokoinen, automaattisesti konfiguroituva langaton sähkömittari laitekohtaisen energiankulutuksen mittaamiseen.
Apurahan suuruus: 10 000 euroa - Jani Ylioja, Oulun yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Tietotekniikan osasto, diplomityö
Aihe: Sähköpäätaulusensorin suunnittelu, jolla voidaan mitata ryhmäkohtainen energiankulutus reaaliajassa.
Apurahan suuruus: 10 000 euroa
Ympäristötilin apurahat olivat korkeakouluopiskelijoiden ja toimintaansa aloittavien pienten yritysten haettavissa 13.6.30.9.2011. Apurahojen jakamisen mahdollistavat Oulun Sähkönmyynti Oy:n vihreän sähkön valinneet asiakkaat. Vihreiden tuotteiden hintaan sisältyy ympäristötilille talletettava ympäristöosuus, jonka Oulun Energia kaksinkertaistaa maksamalla ympäristötilille euron jokaista asiakkaalta tullutta euroa kohden.
